Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Otsikko

Lisätty 12.10.2020

Syksyn kuulumisia

Kauniit ilmat ja villit värit ovat hemmotelleet meitä syksyn aikana. Tunnelma on vielä aavistuksen kesäinen vaikka ilma ja värit enteilevät jo tulevaa vuodenajan muutosta. Talvi odottaa kulman takana.

Koulu ja muut luottamustehtävät ovat pitäneet kiireisinä. Maalaustyöt, havaintopiirtäminen, valokuvaus, näyttelyt.... ei tarvitse miettiä mitä tekisi. Hyvä niin, ei tule aika pitkäksi.

Syyslomalla on aikaa hieman miettiä loppuvuotta ja jo alkuvuotta 2021. Opiskelu päättyy vasta keväällä, mutta jo nyt tekisi mieli hakea taidepainotteisia töitä. Lasten työpajan pitäminen taideystäväni kanssa on mukava lisä syksyn kiireiseen aikatauluun. Se oli itselleni uutta ja siksi kiinnostava työtehtävä. Toki taidepajoja olen vetänyt aiemminkin, mutta sisätiloissa galleriassa sen luonne muuttuu, kun täytyy olla silmät selässäkin. Tilat ja työt eivät ole aina suunniteltu isoille oppilasluokille.

Tuleva näyttelyni Gustavelundissa Tuusulassa alkaa hahmottumaan. Varjo, valo. -näyttelyssä esille pääsevät kesällä tehdyt varjotutkielmat. Näyttely on avoinna hotelli Gustavelundin aukioloaikojen mukaisesti.